Lapsuudesta tähän päivään

Savanni-maalaus kankaalle, Kuvataidekoulussa yläaste-ikäisenä

Tässä postauksessa esittelen hieman kuvataiteen oppimiskokemuksia vuosien varrelta löytämieni kuvistöiden muodossa. Pienestä asti piirtäminen, maalaaminen ja oikeastaan vähän kaikenlainen taiteellinen puuhastelu on ollut vahvasti mukana elämässäni ja antanut minulle paljon iloa. Vuosien mittaan on tullut tehtyä vaikka minkälaisia töitä. Tässä esittelen muutamia esimerkkejä erilaisista tekniikoista, mitä olen itse nuorempana saanut kokeillut. Kävin lapsuudessani harrastuksena kuvataidekoulu Pekkalaa, missä taiteellisuutta ja kaikenlaisia tekniikoita itsensä ilmaisemiseen ammennettiin roppakaupalla meille innokkaille pikkutaiteilijoille. Myös koulussa on toki tullut tutustuttua monenlaisiin tekniikoihin ja tullut tehtyä vaikka minkälaisia töitä, jotka vanhempani ovat näköjään jemmanneet myös talteen. Koulutyöt ovat mielestäni upeimmillaan kun kaikkien luokkalaisten työt on laitettu esille, jolloin jokainen omalaatuinen ja erilainen työ täydentää toinen toistaan ihanasti. Tässä muutamia korsia noista keoista. 

          ERILAISIA TEKNIIKOITA VUOSIEN VARRELTA

1. Kuvan painaminen kankaaseen, tyynynpäällinen 2. Puunlehdillä painaminen. 3. Valokuvan uudelleen väritys ja muokkaus. 4. Grafiikkapupu

Valokuvan uudelleen muokkaus ja värittäminen lähentelee mielestäni hieman 2000- luvun alun versiota PaintStudio-ohjelman toiminnasta, mutta vain itse liiduilla väritettynä uuteen uskoon. Grafiikkatyö on tehty samalla tekniikalla kuin Kuviksen demollakin tekemämme työ, mutta vain kaiverrettuna pehmeämmälle materiaalille. 

1. Ensimmäisiä savitöitä ikinä. 2. Lumikko valkoisesta savesta? 3. Kipsikasvot ja maalaus 4. Rautalangasta- ja verkosta sekä paperimassasta muotoiltu lohikäärmeenpoikanen

Perinteisten savitöiden lisäksi kuvataidekoulussa hyödynsimme myös ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia. Esimerkiksi kerran suuntasimme rantaan ja kaivoimme rantahiekkaan jonkun kuvion muotoisen kuopan, minne sitten kaadoimme jotain valkoista ainesta. Aineksesta en ole nyt varma millään, vaikka yritän muistella. Olisiko tuo voinut olla kipsiä? Valkoisen aineksen kuivuttua muutaman päivän päästä, kävimme kaivamassa teokset hiekasta ja maalasimme ne sen jälkeen. Muista edelleenkin tuon työn, vaikka olin todella pieni kun sen teimme. Se oli niin erikoinen ja mielenkiintoinen, että on jäänyt elävästi mieleeni. Pekkalassa muotoilimme useaan kertaan myös rautaverkosta jonkun hahmon, joka liisteröitiin sanomalehdillä, minkä jälkeen se peitettiin paperimassalla ja maalatiin. Tällaisesta työstä esimerkkinä oranssi lohikäärmeenpoikanen yläpuolella. Kerran teimme myös demoiollakin läpikäydyllä kipsiliustatekniikalla kunkin oppilaan omista kasvoista naamiot, mitkä maalattiin kunkin haluamalla tavalla. Kuvassa oleva naamio ei kuitenkaan ole omista kasvoistani tehty. 

1. Liitu- hevonen 6-vuotiaana. 2. Eläin-maalaukset puulevylle Pekkalassa 9-vuotiaana. 3. Liitu-vesiväri-kasvikset 12-vuotiaana 4. Pupun liike - maalaus kankaalle yläasteella

Erilaisia piirrustus ja maalaustekniikoita käytössä erilaisille materiaaleille. Muistan, miten hauskaa oli maalata oikealle kankaalle, kun sai tuntea olevansa kuin oikea taiteilija! Olen aina tykännyt piirtää eläimiä ja kävin myös jokusen vuoden eläimien piirtämiseen keskittyvällä kuvataidekurssilla, missä meitä opetettiin piirtämään eläimiä jopa elävästä mallista ja keskittymään elävyyteen, liikkeisiin, yksityiskohtiin ja muuhun, mitä elävästä mallista pystyi saamaan irti.

PIIRTÄMINEN - IHMINEN

Myös erityisesti ihmisen piirtäminen, mittasuhteiden hahmottaminen ja aitouden kuvaaminen on aina kiehtonut minua. Lapsesta asti olen ollut innostunut piirtämään mallista ja tavoittelemaan yhä aidompaa ja aidompaa lopputulosta. Näistä kuvista voi vähän havaita ihmisen piirtämisen oppimistani ja kehittymistäni lapsuudesta tähän päivään. Piirsin paljon muun muassa barbejani, nukkejani, satuhahmoja ja ennenkaikkea prinsessoja, joiden jälkeen innostuin yhä enemmän piirtämään tuntemiani ihmisiä. Hauska itsekin huomata näitä löytämiäni kuvia katsoessani, miten tiettyjen ihmisen piirteiden hahmottaminen on tarkentunut ja miten olen oppinut paljon piirtämällä yhä enemmän saamaan ihmisen aitoutta myös oikeasti paperille. 

2002, 8v, Barbi-nukke

1998, 4v.

2003, 9v, Prinsessa Jasmine

2007, 13v, oma lapsuuskuva

2014, luokkalaiseni erityispiirteineen kansanopistossa

Opiskeluvuotenani kansanopistossa olin niin surullinen vuoden loppumisesta, että päätin antaa jokaiselle luokkalaiselleni muistoksi yhteisestä vuodestamme piirtämäni ja kokoamani luokkakuvan. Kuvaa oli mielestäni niin hauskaa tehdä, vaikka tuskastelinkin joidenkin kasvojen parissa vaikka kuinka kauan, enkä vieläkään ole tyytyväinen kaikkiin niihin. Olen kuitenkin niin ylpeä ja iloinen, että onnistuin ikuistamaan luokkalaiseni oikeasti tunnistettavasti ja sain ilahduttaa heitä vaivannäölläni. Halusin kasvojen lisäksi kuvasta välittyvän myös kullekin ominaisia piirteitä ja ominaisuuksia, joista heidät muistin. 

2016, omakuva

Lapsuudesta tähän päivään on tosiaan tullut kokeiltua todella monenlaisia tekniikoita ja työskentelytapoja ja voisinkin sanoa aina olleeni aikamoinen kuvisfani. Oppimiskokemuksiani koulussa ja kuvataidekoulussa on täydentänyt merkityksellisesti erityisesti oma harrastuneisuuteni ja innostus kehittää itseä ja onnistua yhä paremmin. Nautin piirtämisestä edelleen ja on niin ihana tunne, kun inspiraatio piirtämiseen iskee ja voi alkaa väkertämään viiva viivalta ja pala palalta uutta kuvaa. Se tunne, kun ylittää itsensä ja saa jotain aikaan mihin on tyytyväinen! Parasta. Haluaisin opettajana pystyä tarjoamaan samanlaisia monipuolisia kuviskokemuksia omille oppilailleni ja saada heidät parhaani mukaan innostumaan kuviksesta sekä löytämään omat vahvuudet, kiinnostuksen kohteet ja sen ilon, minkä minäkin olen saanut löytää. Tämän kurssin sekä sen herättämien ajatusten ja muisteluiden vuoksi uskon olevani jo paljon lähempänä tuota tavoitetta kuin aikaisemmin. 

- Kiira

Flanööri

29.12.2015

Aivan ihana päivä. Pakkanen saa hengityksen heti huuruamaan, kun astun ovesta ulos. Tänä vuonna ei ole vielä kertaakaan ollut näin kylmä. Hienoinen lumikerros peittää jäisen maan ja narskuu askelteni alla. Viimein tuntuu oikeasti talvelta. Vaikka on keskipäivä, aurinko paistaa matalalta. Sen säteet hipovat puiden latvoja ja onnistuvat ulottamaan kaduille valonpilkahduksia talojen lomasta. Niin kaunista. 

On hiljaista lukuunottamatta kauempaa kantautuvia liikenteen ääniä. Olen hautautunut pipoon ja kaulahuiviin, jotka lämpönsä lisäksi suojaavat korvani näköjään myös pienemmiltä ääniltä. Tie on minulle niin tuttu, sillä olenhan sitä pitkin jo 20 vuoden ajan kulkenut. Talot ovat tuttuja ja melko vanhoja. Aivan niinkuin niiden ihmiset ja tarinatkin. Koira säikäyttää äkisti hiljaiset askeleeni, kun ohitan sen vartioiman talon. Sama koira on ollut siinä niin kauan kuin muistan, aina yhtä vihamielisenä. Haukunta raikuu talojen seinistä.

Saavun hiekkatielle, joka kulkee pienen puron yli. Kuulen enää vain omat askeleeni. Puro näyttää satumaiselta talvisessa ulkoasussaan auringon hivellessä sitä valollaan. Vesi on melkein kauttaaltaan jään peitossa, mutta aivan puron suulla se virtaa vielä pientä solinaansa. Pysähdyn. Valo ja värit ovat upeita auringon paistaessa talviseen luontoon. 

Taloista, joiden ohi kuljen, nousee mieleni muistoja ja kaukaisia mielikuvia. Kadulla, jolle olen saapunut hiekkatien kautta, talot ovat suurempia, vaaleampia ja jokseenkin hienompia kuin omalla kotikadullani. Kaikki on rakennettu puusta, mikä luo näkymään mielestäni turvallisuutta ja joulun tunnelmaa. Luonnonvalosta huolimatta, vähän väliä silmiini osuu pieniä kirkkaita jouluvaloja, jotka on ripustettu milloin mihinkin. Sormiani paleltaa. 

Pakkanen puree siihen tottumattomia käsiäni. Tuntuu kuin sata pikku veistä hyökkäisi sormieni kimppuun uskaltautuessani ottamaan lapaset kädestäni kuvaamista varten. En voi kuitenkaan olla uhmaamatta jäistä ilmaa, sillä ympärilläni on niin paljon kaunista, mistä haluan ottaa kuvia. Kävellessäni rauhallisesti ja kiireettömänä eteenpäin, huomaan ympäristöstä aivan uusia pieniä yksityiskohtia, joita en varmaankaan olisi normaalilla kävelylenkillä edes huomannut. 

Satunnaisesti pakkasen puremaan nenääni leijuu jostakin ruuan tuoksu. Huomaan, että minulla on kauhea nälkä ja ruuan tuoksu saa vatsani yhtäkkiä kurisemaan. Jatkan matkaani kauniissa ilmassa ja ohitettuani hienot vaaleat talot, saavun isommalle tielle, jonka toisella puolella erottuu vanha talo. Talo näyttää ajan kuluessa yhä vain ränsistyneemmältä ja mietin, asuuko siinä todella edes ketään. Aika on ainakin kiitänyt kovaa vauhtia sen ohitse. 

Vaikka on keskipäivä, aurinko alkaa jo laskea. Näen talojen yllä tehtaan piiput ja niistä nousevan savun, jonka aurinko kultaa uskomattoman kauniisti. Miten jokin niinkin karu, kuin saastuttava savu, voikin olla samaan aikaan niin kaunis kirkkaassa talvisäässä. Haluan ehtiä lähemmäs noita piippuja ennen kuin aurinko ehtii laskea kokonaan, joten kiihdytän hieman askeleitani.

Kuuset näyttävät tanssahtelevan

Suurien omakotitalojen keskeltä löytyi yhtäkkiä pieni sininen mökki. Näytti siltä, kuin se ei olisi oikein tiennyt, mihin oli tupsahtanut. 

Saavun maantien varteen ja lähden kävelemään sen viereen aurattua kävelytietä pitkin. Muistan tien olleen paljon lyhempi kuin mitä nyt huomaan sen todellisuudessa olevan. Pakkanen narskuttaa varpaitani ja alkaa tuntua, että sormeni irtoavat kohta. Yritän suojella kännykkääni pakkaselta, sillä minun on saatava vielä kuvia siitä, mitä tien päässä nään. Autot huristavat ohitseni. Näyttää siltä, etteivät nekään kaikki olisivat olleet valmiita vielä niin nopeaan liikkeeseen tässä säässä. Pakkanen tuoksuu ja pistelee kasvojani. Puiden välistä avautuu viimein heikko näkymä tehtaalle ja sen savupilviin. Totean heti katsoessani tuota näkymää nyt läheltä, että se oli paljon kauniimpi siintäessään kaukana talojen yllä. Jatkan pitkän maantiesuoran kävelemistä tunnottomilla varpaillani ja saavun vihdoin tien päähän. Aurinkoon. 

Paikalla, jossa muutama vuosi sitten vielä oli kokonainen metsä, on nyt aukio täynnä kaikenlaisia heiniä ja talventörröttäjiä. Ne ovat niin kauniita talvisessa asussaan lumikiteiden peittäessä niiden jokaisen korren. Ihailen valoa ja aukion kauneutta. Aivan upeaa. 

Aurinko laskee laskemistaan. Miten lyhyt päivä voikaan olla näin joulun aikaan. Auringonlaskua voi katsella lounasaikaan. En saa tarpeekseni hakkuuaukiosta enkä auringosta. Kuvaillessani huomaan, miten eri tunnelman aurinko aukioon luo riippuen siitä, mistä suunnasta kuvaan. Laskevan auringon luoma liila väritys yhdessä kimmeltävän lumen kanssa on niin kirpeä ja tunnelmallinen. Auringon paistaessa minua kohti se taas värjää korret aivan uudella tavalla. Rakastan näkymää, mutta tunnen silti pakottavaa tarvetta lähteä pakkasesta jo takaisin sisälle.

Tehtaan piipuista leijuvasta savun tuoksusta mieleeni tulee enää vain tonnikalasalaatti, vaikka todellisuudessa tuoksu ei varmaan voisi siitä kauempana olla. Taitaa olla jo liian nälkä. Kävelen vaaleansinisten pienkerrostalojen värittämää tietä kotia kohti. Tie kääntyy lapsuuden päiväkodilleni. Kirkkaan turkoosi talo punaisten kotikatuni talojen keskellä. Ihana väri, mutta jokseenkin huvittava kaiken punaisen keskellä.

Täydellinen aika palata kotiin, sillä aurinko painuu talojen taakse. Kohta se tuskin ulottaa säteitään enää edes taakseni jättämälleni aukiolle, vaikka äsken paikka vielä kylpi valossa. Tuttu ja turvallinen kotikatuni tännä jouluisen punaisia taloja. Kaikki erilaisia ja omalaatuisia. Juoksen loppumatkan sisälle ja hautaudun lämpöön. 

- Kiira

Taidemuseossa

leijjuuuu

27.11.2015

Kun aloin miettimään, mitä taiteissa arvostan huomasin, että mieleeni nousi heti hyvin montakin asiaa. Rakastan värejä ja niiden upeita yhdistelmiä. Usein juuri syvä ja monipuolinen värien käyttö pysäyttää silmäni taidetta katsoessani. Minua koskettavaan taiteeseen kuuluu myös aina jotain todellista, jonka voi aistia teoksesta. En välitä liiemmin abstraktista taiteesta vaan tarkemmasta ja todellisemmasta kuvauksesta, jonka takaa pystyy havaitsemaan sen kätkemän tarinan. Myös todellisen ja epätodellisen yhdistäminen pysäyttää, kun niillä on saatu yhdessä luotua suurempia merkityksiä ja havainnollistettua tärkeitä ajatuksia samaan teokseen. Upeiden värien ja koskettavien tarinoiden lisäksi pidän myös yksinkertaisuudesta, jolloin esimerkiksi värittömät lyijykynällä tehdyt työt saavat minut jo ihastumaan. 

Kävimme ystävieni kanssa tutustumassa Kirsi Neuvosen taidenäyttelyyn Luonnonäidin helmassa. Minulla ei ollut mitään aikaisempaa tietoa näyttelystä eikä sen tekijästä, joten aloitin näyttelytöiden tarkastelun ihan puhtaalta pöydältä. Näyttely yllätti positiivisesti, vaikka en paljoa mitään ollut osannut odottaakaan. Näyttely koostui monista erilaisista ja aivan erityyppisistä luontoaiheisista teoksista, joihin oli yhdistelty naisellisuutta. 

Keskityin tarkemmin tarkastelemaan teemaa, jossa luonto oli kuvattu mekkojen helmoihin. Näin teoksissa selkeästi erilaisten mekkojen muodot ja niihin elävästi kuin kuosiksi kirjaillut luonnon elementit. Teoksia oli kymmenkunta ja kukin niistä oli erilainen ja tunnelmaltaan eri sävyinen, vaikka sama idea kantoikin maalauksesta toiseen. Näin teoksissa erilaisia vuodenaikoja ja piirteitä kesän vaihtumisesta syksyyn, syksystä talveen, talvesta kevääseen ja keväästä jälleen kesään. Otin näistä neljästä teoksesta kuvat tarkemmin, sillä mielestäni ne olivat jollain tapaa upeimpia teosrivistössä ja ilmensivät samalla kukin erilaista tunnelmaa ja luonnomaisemaa. Taiteilija oli käyttänyt näissä teoksissaan luonnollisia murrettuja sävyjä ja niistä hukuin maanläheisyys. Sävyt olivat kauniita, vaikkakin jokseenkin synkkiä. Mekko teoksissa oli aseteltu aivan keskelle ja sen ympäristö pelkistetty minimiin, jolloin mekko väreineen ja luonnon elementteineen nousi esiin. Kaikki luonnon kuvioinnit helmoissa olivat joka teoksessa sommiteltu eri tavoin, kuten näistäkin kuvista näkyy. Yhtään ei ollut tehty samalla tavalla kuin toista. Teoksessa saattoi erottua selkeästi jokin luonnon maisema tai vain tarkempia ja pienempiä yksityiskohtia luonnosta.  

Teoksissa naisellisuus ja luonto oli yhdistetty mielestäni kauniisti toisiinsa. Kuten postauksen alussakin kerroin, pidän yleensäkin taiteessa asioiden epäluonnollisesta yhdistämisestä niin, että elementit täydentävät toisiaan tuoden uusia merkityksiä tulkittavaksi. Näyttelyn nimen mukaisesti näistä teoksista paistoi luonnonäidin helmassa-teema. Teosten erilaisuus ja monipuolisuus voisivat mielestäni kuvata luonnon eri puolia, sillä välillä maailma ja maisemat ympärillämme näyttäytyvät ehkä pelottavina, synkkinä ja yksinäisinä ja samalla taas maailmamme on täynnä valoa, eloa ja raikkautta. Teoksista välittyi myös luonnon rauhallinen olemus värimaailman ja luontomaisemien tyyneyden vuoksi. Teos-sarja näytti mielestäni luontoäidin monet puolet ja sen kaiken monipuolisuuden, mitä luonnon helmoihin mahtuu. 

- Kiira

Kipsikädet

10.12.2015

Kiireellisen aikataulun ja oman hitautemme takia vielä viimeisellä demokerralla aloimme vääntämään kipsityötä. Leikkelimme kipsiliuskasta sopivan kokoisia paloja, joilla oli sitten tarkoitus päällystää oma käsi ja saada näin aikaan käden muotoinen kipsityö. Työ oli hauska ja kipsiliuskoilla ja vedellä oli miellyttävää läträtä. Käteen tuli laittaa noin viisi kipsiliuskakerrosta päällekkäin, jotta lopputuloksesta tulisi tarpeeksi vahva ja levittää vähän väliä vettä liuskojen päälle kipsin muodostamiseksi ja tasoittamiseksi. Sormien välien ja nivelkohtien kipsaaminen oli haastavaa ja samoin palojen liittäminen sen jälkeen, kun aiempi kerros oli ehtinyt jo kuivua liikaa. Oli todella yllättävää, että yhtäkkiä kipsin kuivuessa käteen, käsi tuntui jäätävän kylmältä. Ihan kuin veri ei olisi enää kiertänyt lainkaan. Työn valmistuttua yritimme odottaa ja antaa kipsin kuivua niin pitkään kuin mahdollista, ennen kuin piti rientää katsomaan taidenäyttelyä. Kipsikädet eivät olleet täysin kuitenkaan kuivuneet, ennen kuin irrotimme ne käsistämme ja osa nivelkohdista alkoikin repsottaa. Yritin pelastaa tilanteen laittamalla paperitupon valmiin työn alle auttaakseni sitä kuivumaan oikeassa asennossa. En ole nähnyt työtäni sen jälkeen ja toivon, että se on vielä yhtenä kappaleena. Kipsityötä voisi mielestäni hyvin käyttää oppilaiden kanssa, mutta se sopisi ehkä paremmin alakoulun ylemmille luokille. Työtä tehdessä uusi materiaali tulee tutuksi ja sen ominaisuuksia oppii käyttämään pikkuhiljaa. Käden kipsaaminen oli yksinkertainen ja toimiva ratkaisu, mutta käden paikallaan pitäminen ja lisäliuskojen leikkaaminen vain yhdellä kädellä tuottivat vähän hankaluuksia. Työtakkia olisi myös kannattanut pitää, kun ainakin minä onnistuin saamaan valkoisia roiskeita pitkin olkavarsiakin. 

- Kiira

Perspektiiviä

sammakko, ihminen, lintu

27.11.2015

Tällä demolla lähdimme tarkastelemaan piirtämistä ja tarkemmin kaupunkia eri perspektiiveistä. Perspektiivikäsitykset olivat minulle ennalta tuttuja: sammakko, ihminen ja lintuperspektiivi. Demolla tuli kuitenkin paljon uutta mietittävää ja jumituin heti ensiksi sammakkoperspektiivin ajatteluun ja siitä perspektiivistä kaupungin piirtämiseen pitkäksi aikaa. Oli jotenkin hyvin monimutkaista ajatella, miten kaupungin saisi piirrettyä tuosta näkökulmasta vaikka ymmärsinkin sen, en silti saanut mitään järkevää paperille. Pitkään pyöriteltyäni kaikenlaista luovuttamatta ja ymmärtäessäni viimein idean, sain lopulta piirrettyä paperille myös oikeanlaisen näkymän. Sen jälkeen muut perspektiivit olikin hyvin helppo toteuttaa ja pääsin nopeasti eteenpäin. Huomasin, että perspektiivien konkreettinen piirtäminen olikin ihan eri juttu kuin vain niiden tietäminen ja ymmärtäminen. Piirtäminen auttoi hahmottamaan näkökulmia ihan eri tavalla. Jollain tapaa tämän havainnon tuominen oppilaille olisikin mielestäni hyödyllistä ja havainnollistavaa. 

Tuttu ja mukava työ perspektiivistä. 

Kaupunkipiirrustusten jälkeen jatkoimme perspektiivin työstämistä huonenäkökulmasta käyttäen keskeisperspektiiviä eli pakopistettä. Tarkoituksena oli piirtää ikään kuin oma huone ja sijoittaa tavarat huoneeseen oikein perspektiiviä ja mittasuhteita ajatellen. Olen usein aikaisemminkin piirtänyt huoneita käyttäen tätä perspektiiviä ja olin innoissani tästä työstä. Aikaa oli vähän tehdä tätä työtä, koska aikaisempaan olin käyttänyt liikaa aikaa, joten en ehtinyt tehdä sitä ihan niin hyvin kuin olisin halunnut. Kuitenkin perspektiivi käsityksenä ja käytössä palasi jälleen uudelleen mieleen ja uskon, että työstäni myös näkyy se. Tarkoituksena oli myös värittää kuva liiduilla, joita pystyi vedellä levittämään niin, että tulos muistutti enemmän vesivärimaalausta. Ehdin kokeilla tuota ominaisuutta nopeasti vain yhteen tyynyyn, mutta jo tuosta kokeilusta muistui mieleen niidenkin käyttö. Keskeisperspektiivin käsittäminen on ehkä mielestäni helpompi kuin lintu- ja sammakkoperspektiivin  ja sen avulla piirrettäessä on ihana huomata, miten asiat oikeasti menevät pakopisteen mukaan ja miten huone oikeasti näyttää tavaroineen aidolta, kun ne piirtää oikein. Perspektiivin ymmärtäminen avaa uusia näkökulmia jälleen visuaaliselle hahmottamiselle ja piirtämällä oppii ymmärtämään mittasuhteita ja perspektiivin ideaa.

- Kiira

Pedagogiikkaa

Havainnollistus omasta ideastamme

26.11.2015

Tällä demokerralla jakaannuimme pienempiin, noin kolmen hengen ryhmiin tarkoituksenamme suunnitella ryhmissä jokin työ, jonka voisi toteuttaa puolessa tunnissa koko ryhmälle, jossa voisi käyttää tekniikkaa mitä emme olleet vielä kokeilleet ja jonka voisi toteuttaa omassa luokassa hyödyllisin perustein. Aloimme oman ryhmäni kanssa ideoimaan työtä, jossa voisi käyttää hyväkseen liituja. Sillä hetkellä, kun olisi ollut hyödyllistä muistaa jotain omilta alakouluajoilta, ei tietenkään yksikään aikoinaan tehty kuvistyö noussut mileen. Olimme kuitenkin tyytyväisiä ideointiimme siinä ajassa. Halusimme toteuttaa kaupungin siluetin piirtämisen liitutyönä. Tekniikkana olisi tietysti voinut käyttää melkein mitä vain, mutta halusimme jotain, mitä emme olleet demoilla vielä käyttäneet. Työn ohessa kukin oppilas voisi valita haluamansa kaupungin, jonka siluetin haluaisi piirtää. Siluetin ei tarvitsisi olla aito näkymä jostain kaupungin laitamilta, vaan lähinnä oppilaan näkemys siitä, mitä kaikkea hän kyseisestä kaupungista haluaisi kuvaansa ikuistaa ja minkä asioiden kokisi kuvaavan kaupunkia. Lisämausteena tehtävässä olisi mahdollisuus sen toteuttamiseen parityönä, jolloin toinen parista voisi kuvata kaupungin yöllä ja toinen päivällä ja kuvat rakennettaisiin yhdessä niin että ne lopulta täydentäisivät toisiaan ja yhdistyisivät vuorokauden ajan vaihtuessa. Samalla oppilaat voisivat miettiä näkymän eroja yö ja päiväsaikaan esimerkiksi kaupungin valoja ja niiden kuvaamista.

Ideoiden esittelyä

Oma ideamme jäi kuitenkin tällä kertaa parempien ja helpommin toteutettavien ideoiden jalkoihin ja päädyimme tekemään kaksi erilaista työtä. 

Ensimmäisen työn ideana oli leikata saksilla ohuen paperin keskelle aukko haluamaansa muotoon. Tämän jälkeen etsiä ympäristöstä tausta, joka jollain tapaa sopisi näkyväksi läpi leikatun kuvion. Tarkoituksena oli, että oppilaat voisivat tutkia erilaisia pintoja ja näkymiä lähietäisyydeltä ja tarkastella niiden merkitysten mahdollista muuttumista kun ne sijoitetaan uuteen kontekstiin kuvion läpi katsottuna. Työ oli kiva toteuttaa, mutta harmiksi siitä ei jäänyt oikein mitään konkreettista tekelettä käteen, mitä ehkä tavallaan kaipaisi kuvistyötä toteuttaessaan. 

Toinen toteuttamamme työ oli hyvin alakoulutyyppinen ja olenkin aika varma, että itsekin olen tämänkaltaisen työn alakoulussa joskus tehnyt. Työssä käytettiin värikkäitä liituja, jotka levisivät pehmeästi niitä sormella pyyhkiessä. Rakastan noita liituja ja jos en nyt ihan väärässä ole, niin niitä voi käyttää myös yhdessä veden kanssa ikään kuin vesiväreinä. Liiduilla tehtiin nyt värikkäitä revontulia yöllisen mustalle taivaalle käyttäen avuksi paperista leikattua kaareilevaa liuskaa, jolla saatiin aikaan revontulien tarkka alareuna. Värityksen jälkeen värit sulautettiin toisiinsa levittämällä niitä ja tämän jälkeen piirrettiin revontulille maisema, jonka yllä ne leiskuivat. Työ oli nopea ja yksinkertainen toteuttaa ja kaikki saivat käyttää omia näkemyksiään ja luovuuttaan. Kieltämättä omista tekeleistämme tuli hieman sen näköisiä, kuin työ tosiaan olisi toteutettu alakouluikäisille, mutta joka tapauksessa melkoisen ihania. 

Pohjoista taidetta

Pedagoginen kerta oli hauska ja mielenkiintoisen erilainen, kun saimme itse yrittää keksiä nuorille oppilaille sopivia tehtävänantoja, toteuttamistapoja ja niiden järkevyyttä. Sen jälkeen alkoi myös enemmän ajattelemaan mahdollisuuksia ja hyviä ideoita, mitkä olisivat oikeasti kiinnostavia ja mistä saisi jotain oikeasti irti. Omakaan ideamme ei ollut ihan parhaasta päästä ja tuon demon jälkeen mieleeni onkin noussut jo useampiakin mielenkiintoisia ajatuksia. Oli antoisaa kuunnella muiden ryhmien ideoita ja miettiä itsekin niiden toimivuutta suhteessa omiin ajatuksiin ja oppilaiden työskentelemiseen. 

- Kiira

Talven taikaa kaivertamalla

Lopputuloksena monisävyisyyttä ja monikerroksisuutta

19.11.2015

Grafiikan perusteita käsitellessämme valitsimme kukin itselle mieluisan kuvion, jonka halusimme painotyöhön toteuttaa. Joulun lähestyessä kovaa vauhtia, halusin toteuttaa talviaiheisen työn ja aloin hahmottelemaan tähtikuviota. Kuvio piirrettiin ensin grafiikkatyölle tarkoitetulle laatalle, minkä jälkeen alko kaiverrusprosessi. Työ oli alusta asti kuulostanut hauskalle, mutta kaivertaminen osoittautuikin haastavammaksi, mitä olin ajatellut. Terällä oli vaikeaa kaivertaa kaarevia muotoja laatalle, sillä se lähti niin helposti lipsumaan ja sujahti pahaa aavistamatta milloin mihinkin suuntaan. Löysimme pian kuitenkin erilaisen piikin, jolla kuvion kaivertaminen onnistui paljon helpommin.

ensimmäinen kuvio kaiverrettuna laattaan

Kaivertamisen jälkeen laatta värjättiin telalla. Värjäytyäkseen kunnolla laattaan tuli laittaa väriä paljon, mutta kuitenkin tarpeeksi ohuena kerroksena, jotta kuvio tulisi esiin. Telaamisen jälkeen värjätty laatta sijoitettiin paperille ja painettiin kuvio painokoneella kiinni paperiin. Painamisoperaatio oli hauska ja innostuimme painamaan useita versioita samasta kuviosta eri väreillä. Halusin kokeilla myös sekoittaa värejä epätasaisesti laatan värjäämiseen, jotta kuvio saisi enemmän elävyyttä. Mielestäni tällä tavoin kuviosta tulikin painaessa hienompi. Painamisten välissä muokkasin myös laattaani uuteen uskoon kaivertamalla siihen lisää piirteitä. Kokeilimme lisäkaiverrusten jälkeen myös monikerroksista värjäämistä aiempien painatusten päälle. Otin siis valmiiksi painamani kuvan ja sijoitin uudelleen värjätyn ja kaiverretun laatan sen päälle noin puoli senttiä vinoon. Tämän jälkeen painoin uudelleen uuden kerroksen paperiin. Lopputuloksena taustalta paistaa tumma väri ja päällä monikerroksisuutta tuomassa hehkuu heleämpi vaaleansininen. Useaan kertaan värjätessä osa laatan kuvioista alkoi jo peittyä, minkä vuoksi aiemmat värit voisi puhdistaa laatasta välillä. Olen kuitenkin tyytyväinen tekeleisiini ja erilaisten värjäämismenetelmien käyttöön. Tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyy lopputulokset niin monikerroksisuuden kuin monisävyisyydenkin kokeilemisesta.

Painokoneella työskentelyä

Ensimmäisten painamisten tulokset

Kaivertaessa tuli miettiä, miten kuvio lopputuloksessa paperilla näkyisi. Juuri ne kohdat, joiden halusi kuvion muodostavan, tuli kaivertaa syvemmiksi. Työtä tehdessäni opin jälleen uutta erilaisesta työskentelytavasta. Olen aikaisemmin kaivertanut pehmeämpään grafiikkalaattaan, jolloin kaivertaminen oli helpompaa eikä terä lipsunut niin herkästi. Lasten kanssa tällaista työtä tehtäessä uskoisinkin, että pehmeämpää kaiverrusmateriaalia käytettäessä työ olisi toteutettavissa paremmin ja kivuttomammin. Grafiikkatyö antaa uusia eväitä visuaaliseen hahmottamiseen kaivertamisen syvyyttä ja kuvion muodostumista pohdittaessa. Sen kautta oppilaat saavat myös toteuttaa luovuuttaan ja käyttää mielikuvitustaan, jos kuvion suunnittelemiseen annetaan suhteellisen vapaat kädet.

Upea työ ja värien käyttö!

Demon lopuksi halukkaat saivat esitellä töitään kaikille dokumenttikameran avulla. Kaikilla oli kyllä ihan mahtavia tekeleitä ja kuvioita, mitä sai ihastella ihan urakalla. Tällä tavoin töiden läpikäyminen ja vertaispalaute on mielestäni tosi hyvä keino tiivistää prosessi ja lopputulokset. 

-Kiira